Elämä · Kaupunkiviljely · Kevät · On ilmoja pidelly · Talvi · Valivali

Saako jo puhua keväästä?

”Puutarhuri talvehtii lasin alla lämmitetyssä tilassa kaulaansa myöten ei lannassa eikä havuissa vaan puutarhahinnastoissa ja -esitteissä, kirjoissa ja vihkosissa, joista hän lukee, että kaikkein arvokkaimpia, kiitollisimpia ja täysin korvaamattomia ovat ne kukat, joita hänellä ei vielä ole.”
(Ote Karel Capekin kirjasta Puutarhurin vuosi)

img_4283

Talvipäivänseisauksesta on kohta kuukausi, joten lienee jo sopivaa puhua keväästä, eikö?

Ensimmäinen ja toivottavasti ainoa tilaamani siemenluettelo tipahti viime viikolla postista. Tapahtui se, mitä joka vuosi tähän aikaan: luin luettelon kannesta kanteen iso yliviivaustussi kädessä ja ympyröin jokaiselta aukeamalta vähintään yhden kasvin tilattavaksi.

Ennustan, että lähiviikkoina tapahtuu se, mitä joka vuosi: tilaan vähintään kaksikymmentä pussia erilaisia siemeniä, kylvän ne ruukkuihin ja odotan tapahtuvaksi jonkinsorttista ihmettä.

Elokuussa huomaan ajattelevani, etten enää koskaan kasvata mitään.

Olen nimittäin yrittänyt profiloitua viherpeukaloksi siitä lähtien kun meillä on ollut piha. Mielikuvissani olen seesteinen ja rento puutarhuri, joka liihottelee niityllä kukkamekossaan ja poimii omalta perunamaalta omat potut, salaatit ja maissintähkät.

Olen postannut idyllisiä kukkakuvia Instagramiin, kantanut selkä vääränä multasäkkejä pihalle ja perustanut kukkapenkkejä ja kasvimaita. Tuhlannut hävyttömän paljon rahaa Plantageniin, Bauhausin puutarhaosastolle, Kodin Terraan, Viherpajaan ja Bilteman kasvilavoihin. Haaveillut kasvihuoneista ja eksoottisista uutuuskasveista. Innostunut joka kevät Hyötykasviyhdistyksen siemenluettelosta, tilannut hillittömän kasan siemenpusseja ja kylvänyt niitä laatikkokaupalla siten, että kotimme joka ikinen pöytätaso on ollut täynnä orastavia taimia.

Totuus on, että en edelleenkään ole viherpeukalo. En tiedä voiko sellaiseksi kasvaa, mutta alan hyväksyä tappioni. Olen tosi hyvä kylvämään siemeniä, mutta tosi huono hoitamaan taimia.

Omavaraisuusasteeni on surkea: kastelen suurpiirteisesti silloin kun muistan. Lannoitan jos muistan. Ja jos muistan, tulee halla, hirmumyrsky, kirvojen invaasio, vuosikymmenen sateisin heinäkuu tai vuosisadan kuivin kesä.

Viherpeukalohaaveideni lopputulos on se, että minulla alkaa olla pitkä lista kasveja, joita en enää koskaan kasvata. Toissa kesänä päätin, että en enää ikipäivänä kasvata ainuttakaan paprikaa (kasvit eivät alkaneet edes kukkia).

Viime kesänä päätin, että en enää ikinä kasvata ainuttakaan tomaattia (tomaatit mädäntyivät pensaaseen ennen kuin ehtivät kypsyä). Enkä vesimelonia (melonit jäivät noin kolmesenttisiksi). Enkä maissia (palot eivät kypsyneet ajoissa, ja jos kypsyivät, ne olivat täynnä ötököitä). Tai talvikurpitsoita (onnistuin kyllä kasvattamaan yhden, mutta unohdin sen ulos ja pakkasöiden jälkeen lopputulos oli aika kuvottava).

Tänä keväänä yritän olla fiksumpi. Ensinnäkin, tilasin vain yhden siemenluettelon. Ja koska kasvattamistani asioista ei kuitenkaan tule mitään syötävää, ympyröin luettelosta lähinnä yksivuotisia kukkia. Talvehtimisesta ei tarvitse huolehtia ja koska mikään ei kuitenkaan kasva syötäväksi saakka, lasken olevani voitolla jos saan pari kertaa kesän aikana muutaman kukan maljakkoon.

Elokuussa selviää, oliko tässäkään strategiassa mitään järkeä.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s